maanantai 3. lokakuuta 2011

Kirkasvalolamppu ja kaamosväsymys

Terveiset Riikasta! Siksi pidempi postaushiljaisuus, olimme tyttöjen reissulla torstaista sunnuntaihin. Oli tosi kivaa, Riika on mukava kaupunki! Mutta matkakertomusta on tulossa, kunhan saadaan kuvia kehiin. Riikan matka oli kyllä varsin mukava irtiotto näin keskellä syksyä!

Tänäänkin on ihan mahdottoman harmaa ja sateinen päivä. Kävin heti aamusta parturissa, niin oli vielä ihan pimeää! Olenkin nyt jo muutaman viikon ajan käyttänyt taas säännöllisesti kirkasvalolamppua. Olen nimittäin niitä ihmisiä, joille valo on tärkeää. Tai lähinnä, että saan valoa juuri oikeaan aikaan vuorokaudesta. En sitten tiedä, olenko oikeasti niin valoherkkä, vai olenko vain totuttanut itseni siihen, että säätelen valaistusta tarpeen mukaan... Mutta meillä on pimentävä rullaverho makuuhuoneessa, ettei valo herätä auringonnousun aikaan (kuten aikana ennen pimentävää rullaverhoa + Rukalla oli tosi kivaa olla juhannuksena :D). Työpöydälläni on myös kirkasvalolamppu, josta nautiskelen valoannoksen aamuisin. Ja lisäksi se on muuten ihan täydellinen meikkausvalo! :)

Minulla on Philipsin EnergyLight-lamppu, johon olen kovasti tyytyväinen. Siinä voi säätää kirkkautta ja asettamalla etäisyyden lampun ja kasvojen välillä, lamppu laskee itse, kauanko lamppu on päällä. Ettei tule yliannostusta. :)



Pari vuotta sitten syksyllä en meinannut saada itseäni aamuisin sitten millään ylös sängystä. Päivän ajan jaksoin pysyä pystyssä ja hereillä, mutta energiaa ei kyllä liiemmin ollut. Iltaisin olin sitten taas jo kymmenen jälkeen ihan valmis petiin. Diagnosoin kärsiväni kaamosväsymyksestä, koska kesällä oli ihan toinen fiilis ja paljon enemmän energiaa. Kaamosmasennuksesta kohdallani ei kyllä voi puhua, ei tämä nyt niin vakavaa ole. Mutta keksin, että minunhan pitäisi kokeilla kirkasvalolamppua. Joulupukki toikin minulle lampun (mistä sekin kaikki tietää, hehehe) ja rupesin nauttimaan valoannosta joka aamu. Ei mennyt montaa päivää, kun olin ihan eri ihminen! Lähipiirinikin huomasi, että virtaa piisaa paljon enemmän. Ei siis ole mikään turha laite tuo kirkasvalolamppu. Epäilijöille voin kertoa, että en tietty tiedä, paljonko uskolla on osuutta asiaan. :D Mutta samapa tuo, kunhan juttu toimii ja olen energisempi!

Kesä meni ilman kirkasvalon tarvetta, aurinko ajaa saman asian. Mutta nyt syksyn alkaessa huomasin taas väsymyksen hiipivän, joten ei muuta kuin lamppu aamuisin vain päälle. Lampun sijasta matka johonkin etelään olisi tietty toinen vaihtoehto. Mutta lamppuun on nyt toistaiseksi tyydyttävä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...