keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Uusia suosikkikeittokirjoja

Tervetuloa teille ihanille uusille lukijoille tänne Bloggeriin ja Facebookiin! Aina on niin tosi kivaa huomata, että mun höpötyksiä vapaaehtoisesti seuraavien joukko kasvaa. Mikäs sen mukavampaa! :)

Terveiset täältä lumimyräkän keskeltä! Tai mikäs täällä on ollessa neljän seinän sisällä turvassa, kun ei vapaapäivänä tarvitse mihinkään lähteä. Voi vaan rauhassa kuvata ikkunan takaa mahdotonta lumipyryä. :)




Olen jo hetken aikaa (joulusta lähtien) ajatellut tekeväni jutun meidän huushollin tämänhetkisistä suosikkikeittokirjoista. Mieheni ruoanlaittoinnostus tiedetään lähisuvussammekin, joten hän sai kolme keittokirjaa joululahjaksi, suosikkeja kaikki. :) Nyt en vielä tässä postauksessa esittele järkälettä nimeltään Mestarit keittiössä, jossa on huippuchefien reseptejä ja paljon ohjeita ruoanlaittamisen perustaidoista, esim. miten kätevimmin pilkot mangon. Tai teet uppomunat. Kuka mitäkin nyt perustaitona pitää. Arvaatte varmaan, että itse en ole ihan hirveästi tärittänyt näillä hermoilla tähän opukseen perehtyä. Fiilistelkööt tuo minun ikioma koti-Chef ihan keskenänsä. :D






Mutta siis, esittelyyn pääsee ensimmäisenä Pipsan keittiössä (Tammi 2012), jonka takana on Top Chef -ohjelmastakin tuttu Pipsa Hurmerinta. Kirjan upeat kuvat on ottanut valokuvaaja Nina Merikallio. Olemme kokeilleet kirjasta mm. lihapullat ja polentamuusi -reseptiä, chalupaa (tortilloita papumuhennoksella), savulohikokkelia ja juureshöystöä. Kaikki tosi hyviä ja toimivia! Erityisesti suosikiksi nousi kuitenkin mysliohje. Pari kertaa olemme nyt itse tehneet (lue: mies on tehnyt) mysliä ja siitä on tullut taivaallisen hyvää! Parasta, kun tietää tasan tarkkaan mitä myslissä on ja sitten voi helposti varioida omien mieltymysten mukaan. Sitä mieheni kanssa kyllä naureskelimme, että eipä tällä tavalla kuitenkaan taida varsinaisesti rahassa säästää kaupan valmiiseen mysliin verrattuna, raaka-aineet jonkin verran kuitenkin kustantavat. Mutta itse tehty on aina itse tehtyä. :)





Toinen kirja, joka on kovassa käytössä meillä tällä hetkellä, on Heléne Johanssonin Leipä (Tammi 2009). Johanssonilla on Tukholmassa kaksi Brunkebergs bageri -leipomoa. Täytyneekin ottaa vierailukohteeksi seuraavalla Tukholman reissulla, sen verran hyviä leipiä ainakin reseptien mukaan tulee! Tässäkin kirjassa on selvennetty reseptien lisäksi leipomistekniikoita ja kerrottu enemmän raaka-aineista ja tarvikkeista. Testissä ruisleivän lisäksi on ollut mm. mallasleivän, vehnätortillojen ja Brunkebergin mustaleivän ohjeet. Tarvitseeko edes sanoa miten hyviä niistäkin tuli. Kauhea hössötys ja hehkutus, mutta kun niin se vain on! :) Kalamuija ja lappilifestyle jo pyysikin viime postauksessani olleen ruisleivän ohjetta ja tässä se nyt sitten on. Mahdottoman hyvää! :)




sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tunnelmakuvia kotoa

Viime valokuvauskurssikerralle piti tehtävänä ottaa kuvia itselle tärkeistä asioista, että näiden kuvien kanssa pärjäisi määrittelemättömän ajan avaruusasemalla, jossa ei ole mitään muita virikkeitä. :) Tässä muutamia otoksia mun fiilistelykuvasarjasta kuvateksteineen.

Olen eilisillan ja tämän päivän vain makoillut sohvalla ja levännyt, joku ihme pikatauti iski eilen päivällä. Tuntuu, että kuumetta olisi 39,2 astetta, mutta kuumemittari näyttää 36,7. Jes. Mutta toivottavasti menisi nyt äkkiä ohi, katotaan mitä huominen työpäivä tekee ololle... Mukavaa sunnuntai-iltaa ja flunssatonta alkavaa viikkoa itse kullekin! :) 



Meillä on makuuhuoneen seinällä ihanan Hullaannu & Hurmaannu -blogin Johannan suunnittelemia kortteja. Tykkään niistä kovasti! Klikatkaapa itsenne joko ylläolevasta linkistä Johannan blogiin tai sitten tästä suoraan DecoraFramen verkkokauppaan tilaamaan kortteja ja muita hienoja tuotteita.




Avaruusasemalla voisi tulla ikävä tuota meidän iiiihanaa lämmintä untuvapeittoa! :)




Ruoka nyt vain on tärkeää, varsinkin hyvä sellainen. Tuo miekkosen tekemä ruisleipä oli sitten kuulkaa hyvää. :)


En lähtenyt kurssin takia erikseen pikakuvausreissulle Pohjanmaalle, otin sen sijaan kuvan paapan maalaamasta peltomaisemasta. :)


Nyt ei sattunut yhtä upeaa auringonlaskua näkymään meidän parvekkeeltamme, mutta olen niitä tainnut täällä ennemmin jo esitelläkin. Niitä hienoja näkymiä tykkään kovasti ihastella!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Orkidea kukkii!

Voitteko kuvitella, mun orkidea kukkii!!!!! Onnenpäivät! Eihän siihen mennytkään kuin kaksi vai kolme vuotta. Näköjään tällä karaistuskasvatusmetodillakin saa kukkia aikaiseksi. Sitkeä sissi tämä orkidean planttu! Tässä nyt pitkin postausta sitten kuvia kukista, ettei varmastikaan jää epäselväksi! :)





Nyt vastaan Jutan ja Ninonkin kysymyksiin! :) Tässä ensiksi Ninon kysymykset:

1. Paras lomamuistosi?
Apua, niitä on niin paljon!!! :) Olemme siskoni kanssa saaneet pienenä matkustaa paljon äidin ja isän kanssa ja niiltä reissuilta on paljon kivoja muistoja. Mökillä on aina ihana olla ja mieheni kanssa tehdyt matkat ovat toki myös niin hienoja. Häämatka nyt on tietty ikimuistoinen myös. Ounou, en osaa valita vain yhtä muistoa! Olipas hyödyllinen vastaus. :)

2. Miten kuvailisit itseäsi sisustajana?
Värikäs ja antiminimalistinen. :D Pidän väreistä, mitä ette varmaan olekaan vielä huomanneet... Mieluummin valitsen myös runsaan sisustuksen kuin minimalistisen vaalean. Tykkään tavaroista!

3. Jos olisit väri, mikä väri olisit ja miksi?
Varmaankin tummanpunainen. Osaan välillä olla aika drama queen. :D

4. Autolla vai kävellen?
Nautinnonhaluisena ihmisenä: autolla. Toisaalta vaikka tykkään pyöräilläkin, mieluummin niistä kahdesta valitsen kävelemisen.

5. Millaiset ovat lempparikenkäsi?
Tällä hetkellä Riekerin ruskeat saapikkaat, ovat sopivan rennot, mutta kuitenkin fiksut. Kesällä vetelen mieluiten balleriinoissa tai sandaaleissa.





6. Tahtoisitko hypätä benjihypyn, vai oletko jo hypännyt?
Se olisi kyllä aikas hauskaa eli tahtoisin! :) En ole vielä benjihyppyä hypännyt, mutta laskuvarjolla kyllä.

7. Unelmiesi matkakohde?
Unelmoin shoppailureissusta New Yorkiin ja Karibian risteilystä kaikilla mausteilla. :)

8. Uskoitko joulupukkiin ja kuinka vanhaksi?
Kuulemma uskoin ja ilmeisesti kouluikäiseksi asti. :)

9. Valitse yksi kosmetiikkatuote jonka säilyttäisit jos kaikista muista pitäisi luopua?
Kyllä se varmaan olisi Aqualan L -perusvoide. Sillä putsaa meikit kätevästi ja se on sopivan kevyt voide iholleni. Jaa mutta lasketaanko meikit kosmetiikaksi? Sittenhän en tarvitse voidetta meikkien pesuun. :D Mutta on se muuten hyvä tuote.

10. Syötkö ravintolassa mieluiten, lihaa, kalaa, kanaa vai jotain muuta?
Monesti otan kyllä jotain kalaa ravintolassa. Tai lihaa. Kanaa harvemmin, jotenkin miellän kanan niin "perusruoaksi". :)

11. Omituisin harrastus josta olet koskaan kuullut?
Geokätköily ei ole omituisin, mutta sen idea ei vain mahdu minun järkeeni. Miten ihmeessä siitä voi saada jotakin kicksejä? :D Mutta toisaalta, geokätköilijät eivät varmaan sitten taas ymmärrä mun käsityönypräämisiä jne. Että tasoissa ollaan.





Sitten Jutan kysymyksiä:

1. Turku vai Tampere?
Paha valinta, kummastakin tykkään, mutta kumpaankaan en kuitenkaan muuttaisi. :D Ehkä Turku on kauniimpi jokimaisemineen, jos valita pitää. Mutta Tampereellakin on hyvät puolensa.

2. Suklaa vai lakritsi?

Kyllä valinta kaatuu suklaan puoleen. Mutta nämä kaksi yhdessä... Namskis! :)

3. Herätyskello vai kännykän herätys?
Kännykkä sitä nykyään herättää.

4. Laminaatti vai parketti?
No yllättäen kummatkin! :D Meillä on siis olohuoneessa ja käytävällä parketti- ja muualla huoneissa laminaattilattia. Mutta haluaisin kuitenkin kaikkialle jotkut ihanat vanhahtavat lankkulattiat, tummat mieluiten... Parkettina/aitona puuna luultavasti menisi pikkuisen yli budjetin, eli laminaatti sitten.

5. Isot häät vai pienet häät?
Meillä oli aikoinaan isot pohojalaashäät, n. 300 henkeä. Ihan tooosi isot, I know! :) Ne olivat unelmoimani prinsessahäät. Nyt en ole enää ihan varma millaiset häät järjestäisin, jos nyt menisin naimisiin.

6. Olut vai siideri?
SIIDERI!!! :)




7. Salitreeni vai jumppa?
Ehkä jumppa. Sinne tulee helpommin lähdettyä ja tehtyä kunnolla. Omassa salitreenissä ilman ketään huutamassa vieressä tulee niin helposti fuskattua tällä luonteella. :D

8. Korkokengät vai lenkkarit?
Korkkarit! :)

9. Nikon vai Canon?
Nikon D3100 mulla on. :)

10. Ilmainen spotify vai maksettu? :D
Mulla on koneella ilmainen, kun en kuuntele musiikkia käytännössä ollenkaan. Miehellä on kännykässään se maksettu, kun hän nyt työnsä puolestakin kuuntelee musiikkia melkein koko ajan. En ole omaan kännykkääni ottanut maksullista, kun ei siitä ole hyötyä. Tai tulisi kalliiksi biisiä kohti, jos kuuntelen tyyliin pari biisiä kuussa! :)

11. Missä haluaisit olla nyt?
Rannalla lämpimässä auringonvarjon alla lukemassa hyvää kirjaa kylmä juoma kädessä. Terkkuja vaan äidille ja isälle Thaimaaseen! :)


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Paljastuksia!

Sain tämän haasteen littleB:ltä Littlebigthings-blogista, Ninolta KotiKolonen-blogista ja Jutalta Stay Fit with J -blogista. Suuret kiitokset teille ihanat! :) Jotta postauksesta ei tulisi ihan kilometrien mittainen, vastaan nyt tässä little B:n kysymyksiin ja Ninon ja Jutan kysymyksiin sitten toisessa postauksessa. Sopinee varmasti näin? :)


Haasteen on tarkoitus kiertää blogeissa, joissa on alle 200 lukijaa ja näin tuoda uusia blogeja julki.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


No niin, tässä siis ensin 11 asiaa minusta! Näitä en muuten keksi sitten tuohon toiseen postaukseen uudestaan, sori! :D Toivottavasti ei tule kovin montaa päällekkäistä juttua, kun joskus aikaisemmin olen samantyyppisen jutun toteuttanut. No, ehkäpä niitä ei kovin moni muista! :D

  1. Meillä on useampi viherkasvi kotona ja hoidan niitä vaihtelevalla menestyksellä. Pitkään aikaan mikään kasvi ei kuitenkaan ole kuollut! :) Kasteluväli kun saattaa venähtää moneen viikkoon... Meillä kasvit karaistuvat, vain vahvat elävät.




  2. Sain syksyllä silmääni haavan, jonka takia jouduin kuukausien piilarikieltoon silmälääkärin määräyksestä. Nyt haaveilen silmien laserleikkauksesta, etten enää ikinä tarvitsisi silmälaseja tai piilareita.

  3. Jalassani on nuorena ollut syntymämerkki, joka leikattiin pois kun olin yläasteikäinen. Syntymämerkki oli soikeanmuotoinen ja isoimmillaan kooltaan 4 x 10 cm. Se leikattiin pois kolmessa osassa vuoden välein, näin ei tarvittu ihonsiirtoa. Ihan vauvana syntymämerkki kuulemma peitti koko pienen sääreni, sittemmin läiskä kasvoi jalan mukana. Nyt minulla on 10 sentin pituinen vaalea arpi sääressä. Eikä se edes erotu paljoa, koska jalkani eivät rusketu kovinkaan hyvin. :D Useiden leikkausten takia arven alapuolelta iho on tunnoton hermojen katkeamisen vuoksi. Arvatkaa tuntuuko kummalliselta, kun siihen koskee! Tuntuu mutta ei tunnu, you know what I mean? :D

  4. Saan kielen rullalle...

  5. ...ja osaan heiluttaa korviani, jos halusitte tietää. :D

  6. Olen itsepäinen, enkä kovin helposti tottele ohjeita. Esimerkiksi ruokaohjeissa keittokirjoissa jne. "löytyy usein virheitä ihan varmasti".




  7. Haaveilen BMW X5:sta ja omakotitalosta Helsingin Käpylässä, Koskelassa tai Toukolassa. Tai isosta huoneistosta Arabianrannassa. Sen päivän haluaisin nähdä, että molempiin budjetti riittäisi sekä autoon että unelmakämppään. :D

  8. En ole lotonnut pitkään aikaan, pitäisi vissiin aloittaa. Ks. ed.

  9. Haaveilen isosta tatuoinnista oikeaan lapaan ja olkapäähän. Olen sen verran jo edennyt asiassa, että ostin diilitarjouksen tatuointiliikkeeseen. Nettisivujen perusteella hyvään sellaiseen. Heinäkuulle asti on aikaa saada aikaiseksi...

  10. Siskoni muutti myös Helsinkiin syksyllä, ja se on niiiiin ihana ja hieno juttu!!! <3

  11. Tykkään pilateksesta. Opiskeluaikoina kävin kerran parikin viikossa, mutta sitten harrastus jäi moneksi vuodeksi ihan vain satunnaiseksi. Nyt olen taas muutaman kerran käynyt ja meinaan kyllä jatkaa. Sen verran hyvää pilates tekee kropalle!




Ja sitten vastauksia littleB:n kysymyksiin:

Mikä on paras saamasi joululahja kautta aikain?
Ounou!!! Mikäköhän se nyt voisi olla??? Joka joulu saan niin ihania lahjoja, kun olen niin kauhean kiltti. :D Saisko tähän sanoa vaikka useamman... Muistaakseni ensimmäinen joululahja mieheltäni oli karvaturritohvelit ja niiden sisällä yllätyksenä kultainen ranneketju. <3 Sitten sain järjestelmäkameran toissa jouluna, olen saanut ihania hemmotteluhoitolahjakortteja ja ja ja...

Mikä joulussa on parasta?
Yhdessäolo läheisten kanssa! Sitten tulee ruoka ja sitten lahjat. Myönnän sen. :)

Mikä on ollut elämäsi paras päätös?
Mennä naimisiin mieheni kanssa.

Työskenteletkö unelma-ammatissasi? 
En. Vielä! Ks. seuraava:

Haluaisitko opiskella? Ja jos, niin mitä/missä?
Aion ensi keväänä pyrkiä opiskelemaan valokuvausta. Se on niin mun juttu! :)

Mikä on lempparinettisivustosi?
Kyllä se nyt taitaa kuitenkin tuo Facebook olla, kun siellä tulee niin paljon notkuttua. :)

Kerro kolme asiaa joilla saa hymysi korviin?
Ihanat rakkaat ihmiset, heidän kanssaan vietetyt iloiset hetket, omat onnistumiset.

Mitä odotat ensi keväältä?
Paljon!!! En yhtään vähempää kuin elämänmuutosta! :)

Teetkö uudenvuoden lupauksia?
Joskus olen yrittänyt, mutta sittemmin olen luopunut ajatuksesta.

Oletko shoppaillut jo alennusmyynneissä, vai aiotko?
Juu, on tullut shoppailtua sekä netissä että livenä kaupoissa... :D

Viimeisen kysymykseen kysyy äitini: Miksi joulupukilla on punavalkoiset vaatteet?
No siis siksi tietysti, että erottuu punaisissaan kaiken kansan joukosta aattona! Ja punainen on iloinen väri, valkoiset osat asussa ovat viimeisiä tyylikkäitä silauksia. :D

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kuvitetut tunnustukset

Sain ihanalta Tainalta Kotomosta jo marraskuussa (!!!) haasteen tai oikeastaan kaksi ja ne pääsevät täällä päässä eetteriin jo nyt! :D Mutta eikös se niin ole, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Kiitos Tainalle haasteista! :)

Eli ensimmäisen haasteen ohjeistus on tällainen:

1. Kiitä lähettänyttä bloggaria  - CHECK
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggarille  - voi olla että jätän tämän väliin, sooooriii! :)
3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan  - ks. ed.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi - CHECK

Toinen haaste on "6 kuvaa kesästä". Tällä haasteella minua muisti myös Viivi Kirjeitä Decolle -blogista, kiitokset! :) Mutta minäpäs yhdistän nyt nämä kaksi ja kerron kahdeksan juttua kuvineen viime vuodestani, sattunee joukkoon myös kesäkuvia. Eikös ole ihan hyvä kompromissi? :) No niin, sitten pääsettekin lukemaan vähän pidemmän stoorin. :D



1. Alkuvuosi oli raskas ja kului kuin sumussa. Rakkaat mumma ja paappa nukkuivat pois kolmen kuukauden välein. Olen onnellinen, että olen saanut pitää kaikki neljä isovanhempaani kolmikymppiseksi, harvallapa se tilanne on, mitä olen huomannut. Mutta nyt minulla ja perheelläni on kaksi ikiomaa suojelusenkeliä pilven reunalla vahtimassa ja tsekkailemassa meidän touhuja. <3 <3





2. Tuli se kevät sieltä kuitenkin ja pääsin laittelemaan parveketta. Alkukesästä näytti vielä tältä, niin vehreältä kuin kunnon puutarhurin kotona konsanaan. Totuus oli loppukesästä sitten ehkä hieman toinen, lomien yms. takia, kun kukkastenhoitamisinnostus (onkohan tuo edes yhdyssana...) vähän lopahti. :D

Tykkään niiiiin paljon meidän lasitetusta parvekkeesta! Edellisessä asunnossamme parvekkeella ei ollut lasitusta ja se oli puolet pienempi. Nyt parvekkeella voi huoletta säilyttää istuimia ym. tekstiilejäkin.







3. Pitkin vuotta meillä on mieheni kanssa tapana käydä testailemassa ravintoloita ja laittaa itse ruokaa pitkän kaavan kautta. Vuoden aikana kävimme mm. Olossa, Boulevard Socialissa, Sea Horsessa eli "Sikalassa", Pure Bistrossa, Chez Dominiquessa (josta muuten minun pitääkin kirjoittaa postaus, note to self) ja viihdyimme myös kesätapahtuma Taste of Helsingissä. Testasimmepa Dinner in the Sky -nosturilounaankin. Ostimme (lue: minä ostin) muutamia diilitarjouksia ja testailimme ravintoloita vähän edullisemmin. Esimerkiksi tuo Chez Dominique kuului niihin diilitarjouksiin. Käytimme diilejä lisäksi myös ainakin ravintola Lyonissa ja Soul Kitchenissä. Hyvän ruoan ja juoman nautiskelu on parasta! :)







4. Yksi vuoden kohokohdista oli kesällä lomamatkamme Ranskaan Champagnen ja Burgundin maakuntiin. Vietimme vähän reilun viikon maistellen viinejä ja nautiskellen. HALUAN SINNE TAKAISIN NYT JA HETI!!!!!!! Aivan ihana reissu oli. :)







5. Kesällä innostuin pyöräilystä ja pyöräilin monesti töihinkin. Tein myös muutamia pyörälenkkejä kameran kanssa ja innostuin kuvaamisesta enemmän ja enemmän. Nyt olenkin päättänyt hakea opiskelemaan kuvaamista ensi keväänä. Julkistettakoon se nyt täälläkin. Pitäkäähän peukkuja, että pääsen vaihtamaan alaa ja toteuttamaan unelmiani! :)






6. Mökilläkin viihdyimme useaan otteeseen pitkin vuotta. Kesällä nautiskelimme pisimmän ajan lomaillen. Perinteisesti vietimme aikaa mökillä myös jouluna.





7. Kävimme äiti-tyttäret -retkellä Tallinnassa marraskuussa. Tosi kiva ja ihana reissu meillä! :)



8. Keittiömme koki muutoksen joulukuussa, kun sain yhteistyössä Tikkurilalta maalit seinän uusimiseen. Olen nyt ihan niiiin inlöööööv meidän uuteen keittiöön!!! :)





Semmoisia jutusteluita tällä kertaa. Kiva jos jaksoit kahlata loppuun asti! :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Juustopizza

Tehtiin sunnuntain kunniaksi iltapalaksi ihan sairaan hyvää juustopizzaa. Kokeiltiin ohjetta uusimmasta Glorian Ruoka ja viini -lehdestä sivulta 22. Suosittelen! :) Mukavaa viikon alkua ja tsemppiä maanantaihin! :)





Kenkähaaste

Te kaikki ihanat ihmiset ootte mua muistaneet haasteilla pitkin syksyä ja nyt viime aikoinakin, mutta tämä laiskuri ei ole saanut yhtäkään toteutettua!!! Toivottavasti ymmärrätte. :) Nyt päätin ruveta toteuttamaan näitä haasteita, kun kuitenkin se on kivaa puuhaa. En oikein ymmärrä, miksi en ole aikaisemmin saanut aikaiseksi. Laiska mikä laiska. :D

Tämän kenkähaasteen sain littleB:ltä Littlebigthings-blogista jo heinäkuussa. Siis viime vuoden heinäkuussa. Kenkäsesonkikin on tässä välissä kerinnyt vaihtumaan kesäkengistä syksyn kautta talvikenkiin. Jep jep, hyvä minä. :D Mutta täältä pesee nyt vihdoin tämän kenkäfriikin juttuja!

Pohjustukseksi tunnustettakoon, että olen kenkäkaupassa töissä. :D


1. Viimeisimmät ostoksesi, mistä?

Töissä minulla on varauksessa yhdet saappaat ja korkkarit, raportoin niistä vaikka sitten myöhemmin, kun en niitä vielä ole ostanut. :D 

Mutta juuri eilen kävin töiden jälkeen ostamassa uudet sisäliikuntakengät. Olen sitkeästi yrittänyt käyttää edellisiä Niken niin söpöjä violetteja tossuja, mutta aina joka kerta jumpassa osa oikean jalan varpaista puutuu, mihin lie hermoon joku kengän osa painaa. :D Eli nyt vihdoin uskoin, että ovat liian pienet, vaikkakin hyvännäköiset. Koska hyvännäköisyyshän on jumpatessa tärkeintä...

Intersportin alennusmyynneistä löysin sitten nämä Puman kenkulit, pehmeät jalassa kuin aamutossut! Ja pinkeillä yksityiskohdilla tietenkin! :)





2. Lempiparisi, väri, koko?

Eniten tänä talvena olen tainnut käyttää näitä Riekerin matalavartisia saappaita. Tai korkeavartiset nilkkurit, miten nyt haluaa sanoa. :) Ihan mahtavat jalassa ja sopivat pillifarkkujen kanssa loistavasti. Ja laadukkaat. Tässä työssä tulee niin nirsoksi, enää en ihan mitä tahansa parinkympin kenkiä edes jalkaani laita... Nämä nyt ovat ruskeat väriltään, mutta varastostani löytyy kyllä mustia, punaisia, harmaita, violetteja ym... :) Kaikki kenkäni ovat kokoa 40.





3. Onko jokin kenkämalli jota inhoat?

Ennen en voinut sietää kiilakorkoja, mutta kas vain, kenkäkaapistani löytyy nykyään mm. Vagabondin matalat kiila-avokkaat, parit kiilakorkotennarit ja nämä Tamariksen nahkaiset ihanuudet:



Mitään ihmeellisyyksiä 20 cm:n platformkoroilla en oikein itselleni osaa kuvitella. Tai harvapa sitä. :D Tosi korkeista 15 cm:n piikkikoroista kyllä tykkäisin, mutta laitapa sellaiset tähän 174 cm:n pituuteen, niin saat tulokseksi parimetrisen monsterin isolla takapuolella varustettuna.

Tai New Rock -goottikenkiä. En niitäkään erityisesti inhoa, mutta ei minulle. :)

Mutta oikeastaan voisin käyttää inhotus-termiä kaikkiin mustiin mataliin perusmummokenkiin, joissa ei ole mitään juttua. Sellaisia ei minun jaloistani kyllä ikinä löydy. :)



4. Kuinka paljon olet valmis maksamaan uusista kengistä?

Hyviä ja laadukkaita avokkaita ei saa alle 40 eurolla, talvikengistä "haluan" maksaa vähintään 60-70 euroa. Tai jos lukijoista löytyy joku muukin kenkäalan ammattilainen, niin korjatkaa toki jos olen väärässä! :) Alennusmyynnit ovat toki asia erikseen, normaalihintoja tarkoitan. Ja nämä hinnat siis koskevat kenkiä, jotka eivät ole aitoa nahkaa, nahkakenkien hinnat ovat tietty erikseen.



5. Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia? 

Niin kauan kuin pysyvät hyvännäköisinä. Laadusta riippuen parista viikosta/kuukaudesta vuosiin. Nahkakengät nyt kestävät kauan, kun niitä jaksaa hoitaa oikein. Aikansahan nekin kestävät tietenkin. Tai sitten jos kyllästyn kenkiin ja huomaan, etten ole niitä vuoteen käyttänyt, niin kirpparille lentävät. Joihinkin kenkiin tulee kuitenkin joku ihmeellinen kiintymyssuhde, ettei niitä pysty pois heittämään, vaikka niitä ei olisi tullut pitkään aikaan käytettyäkään. :)





6. Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on? 

Helposti! Esimerkiksi siskollani ja minulla on ainakin parit samanlaiset kengät. Yhdet balleriinat ostimme aikoinaan samanlaiset toisistamme tietämättä, tennarit taas ostin, kun näin hänellä samanlaiset. Ystävänikin osti juuri samanlaiset kengät kuin minulla on, kun tykästyi niihin niin kovasti. Mikäs siinä! :)

 

7. Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?

Mukavimmathan ovat tietenkin vaikka nuo uudet sisäliikuntakengät. :) Mutta tykkään kävellä ihan matalilla korottomilla balleriinoilla, muutaman sentin piikki- tai kiilakoroilla, tai sitten 7-8 cm:n kiila- tai tolppakoroilla. Conversetkin ovat ihan jees.

Korollisissa kengissä lestin pitää olla hyvä, että sopivat jalkaan, eivätkä kengät ala ahdistaa ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Esimerkiksi kiilakorot ovat yleensä tosi hyvät ja tukevat ja niillä jaksaa olla vaikka koko 7-8 tunnin työpäivän seisaallaan!

Näillä Riekerin nilkkureilla olen viettänyt työpäiviäni tällä viikolla, korkoa on 6-7 cm. Lesti näissä on niin hyvä, että ei tunnu missään, ihme kyllä! Se nyt tietty auttaa aina, ettei päkiän alla tarvitse olla pohjaa enempää kuin tuo reilu sentti, niin heti auttaa jalan asentoon kengässä.




8. Oletko kesäisin ulkona ilman sukkia tai kenkiä?

Ilman sukkia olen keväästä asti heti kun tarkenee, ja jatkan niin kauan syksyyn asti kun ei enää tarkene. :) Ilman kenkiä olen harvemmin, mökilläkin tai nurmikolla vetäisen jotkut varvastossut suojaksi. Tai sisällä liikun toki aina paljain varpain kesäisin pitkälle syksyyn.



9. Jos saisit ilmaiseksi millaiset kengät tahansa, mitkä ottaisit?

Manolo Blahnikit tai Jimmy Choot. Tai Pradat, Diorit, Chanelit, tai Louis Vuittonit... Jotkut sikahienot ja -kalliit, kunhan niillä pystyy kävelemään. Tai toisaalta ei silläkään ole väliä, pystyisikö niillä kävelemään. Vähänkö olisivat hienot kirjahyllyn koristeetkin! :D



Semmoiset kenkästoorit, haluaisin kuulla kenkäjuttuja teiltäkin:








Mukavaa sunnuntain jatkoa itse kullekin ja kivaa alkavaa viikkoa! :)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Mökkeilemässä

Keksimme karata mökille pariksi päiväksi, kun kerrankin oli miehen kanssa vapaata samaan aikaan. Vanhempieni mökki on niin ihana paikka, että tänne tekee mieli aina uudestaan ja uudestaan! :) Keskiviikkona illalla ajeltiin tänne ja huomenna aikaisin aamusta pitäisi lähteä pois :( kun työt kutsuvat meikäläistä.

Olen täällä ottanut kuvia järkkärillä, treenannut oikein ja testannut uutta objektiivia, mutta pro kun olen, niin unohdin toki kotiin sen kameran ja tietokoneen yhdistävän piuhan. Että kuvia tiedossa ehkä sitten vasta myöhemmin, nyt pitää pärjätä kännykkäkuvilla... :)





Käytiin tänään hiihtämässä ansiokkaat 0,8 km! :D Alun perin lähdimme kuuden kilometrin lenkille... :) Mutta tuolla Seitsemisen kansallispuistossa nyt ei sitten oikein mitkään mahdottoman hienot ladut ole. Tuuri meille kävi kyllä, satuimme paikalle juuri kun kaksi moottorikelkkamiestä meni meidän edellä latuja tehden. Mutta kun metsässä ei mitään varsinaisia pururatoja ja lenkkipolkuja ole, niin vähän oli ladutkin sitten sitä mukaa... Hienot maisemat oli järven rantajäällä hiihdellessä, vaikka aika harmaa keli olikin.



Mutta. Minä hiihtämässä. Lehmän hermot täytyy olla, että mun kanssa jaksaa hiihtää edes tuon vajaan kilometrin. :D Pyllähdin noin joka viides metri joko persuuksilleni, nenälleni tai polvilleni. Ne sukset ei vaan pysy mun alla!!! Ensimmäisen kerran rojahdin maahan pitkin pituuttani 3 sekuntia sen jälkeen kun sain sukset jalkaan. Siis oikeesti, maa vain katosi jalkojen alta. Ja tätä tapahtumaa todistivat siipan lisäksi myös ne kaksi moottorikelkkamiestä, jotka pysähtyivät juttelemaan hetkeksi meidän kanssamme. Jes.

Tässä rantajäällä meni vielä hyvin ja latu näytti hyvältä. Hitsiläinen kun en tajunnut ottaa kuvaa metsässä olevasta "ladusta". Meni kaikki energia koheltamiseen ja pystyssä pysymiseen. :D


Hetken matkaa sisukkaasti painelimme eteenpäin, kun latua nyt vähän edes oli kumpareiden ja muiden möykkyjen välissä. Viimeinen stoppi kuitenkin kuuden kilometrin lenkkiin tuli tähän:




Tuo oja oli oikeasti kyllä paljon jyrkempi mitä se tuossa kuvassa näyttää. Näin jo sieluni silmin itseni rähmälläni tuolla ojan pohjalla... Päätimme sitten yhteistuumin kääntyä ja palata samaa reittiä takaisin. Mutta tulipa reissu tehtyä ja hiihtokausi avattua! :D

Nyt tämä urheilun ihmelapsi rentoutuu täällä sohvanpohjalla rankan urheilusuorituksen jälkeen kuuma minttukaakao kädessä bloggailemassa. Pitäisi vissiin kohta viitsiä tehdä ruokaa ja mennä saunaankin. :D 

Mukavaa viikonloppua ja pysykäähän pystyssä ladulla! :D

torstai 3. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta!

...tai onhan se uusi vuosi ollut jo pari päivää, mutta olen nyt muutenkin myöhässä toivotteluineni. :) Minun nimittäin piti laittaa kuusikuva jouluntoivotuksineen tänne blogiinkin, mutta tajusin välipäivinäni unohtaneeni autuaasti koko homman ja kuva tuli julkaistua vain FB-sivuilla. Ounou. Mutta ehkä te ymmärrätte! :D Eli hyvää joulua näin pikkuisen jälkikäteen, eihän vielä ole loppiainenkaan!



Meidän joulu meni oikein kivasti Länsi-Suomea kiertäessä. Räpsin kuvia kyllä ihan järkkärilläkin, mutta tässä nyt ihan vaan iPhone-kuvia. Merkittävintä ehkä, että tein elämäni ensimmäistä kertaa maksalaatikkoa! Ja siitä tuli ihan syötävääkin. :D



Pohjanmaalla oli vähän vilpoisempaa, niin kuin Pohjanmaalla on kylymä... -postauksessa kerroinkin. Mutta sain vielä paremmat lukemat auton mittarista, tässä todiste huonossa kännykkäkuvassa, -29 astetta:



Jouluaattoillalla ajelimme perinteisesti mökille. Vain jouluaattona voi nautiskella hyvää portviiniä peittojen alla yömyssynä! Tai miksi ei tietysti muulloinkin, juo vaan. :D



Lopuksi vielä kuva vanhempieni keittiössä jääkaapin ovessa olleesta ihan mahtavasta magneetista. Tähän liittyen minulla on myös tarina, joka syntyi uudenvuodenpäivänä. Kuvan nappasin jouluna, mutta se sopii aikas loistavasti ruokakohellukseeni... :)



Ajattelin repäistä uudenvuodenpäivänä ja yllättää isännän upealla brunssilla. Meillähän tosiaan yleensä minä olen assari ja husband The Chef. Nooo, voitte varmaan arvata miten kävi meikäläisen suuren brunssin kanssa. Sanotaanko, notta ei menny ihan niinku Strömsössä.

Mies oli tehnyt leipää edellispäivänä ja huomasin sen piimänlopun jääkaapissa, eihän meillä muuten piimää juoda. Kuningasidea: teenpä piimästä lättyjä.

******VIRHE*******

Piimästä tehdyt lätyt maistuivat P.A.H.O.I.L.T.A potenssiin x. Lättytaikina nro 1 lensi viemäriin "muutaman" rumahkon sanasen (lue: mettäläisen kiroilun) saattelemana.

Seuraavan taikinan tein ihan maidosta ja maku oli kohdillaan. Mutta. Sain mieheltä joululahjaksi söpön pikkupaistinpannun, jolla tulee sydämenmuotoisia lättyjä. Minun visionihan oli lautasellinen ihquja sydämenmuotoisia lättyjä rakkaimmalleni uudenvuodenpäivänä. Totuus: minulta paloi niin käämit pannun kanssa, koska taikina ei käyttäytynyt siinä niin kuin pitäisi ja jotenkin onnistuin raaputtamaan pannun pinnan niin, etten uskaltanut siinä enää paistaa mitään.

Siis voitteko kuvitella, rupesin itkemään ihan suoraa huutoa, koska käämit kärvähtivät niin pahasti. :D Tässä vaiheessa mies uskalsi tulla keittiöön, vaikka hänellä oli sinne porttikielto. No, onneksi uhmasi kieltoa, kun siinä sitten rauhoituin miehen lohduttaessa ja jatkoin lopulta hommia. Loput lätyt sain jotenkin lätynmuotoisiksi, vaikka ei se taikina käyttäytynyt ihan normaalisti oikealla lättypannullakaan...

Tässä vaiheessa aikaa olin tuhrannut n. tunnin. Kuvitelkaa. YKSIIN LÄTTYIHIN. Suunnitelmissani oli yllättäen laittaa sen seitsemää sorttia ainakin. No, tässä vaiheessa luulin vielä osanneeni edes laittaa samppanjapullon kylmään.

Seuraavaksi tein smoothien marjoista ja jogurtista. Alkuperäinen visio: smoothie tyylikkäästi lasissa ja päällä nätti kerros pakastemarjoja. Tulos: lasillinen smoothieta, kunhan nyt lasissa on. Tuli siitä nyt sentis hyvänmakuista ja sitä oli riittävästi (1,5 litraa).

Viimeiseksi ryhdyin lämpimän ruoan kimppuun. Yrttimunakokkelia paahdetun leivän päällä. No tämä nyt sillai onnistui, että kokkelista tuli hyvää ja leivät paahdoin kuumalla pannuilla. Että sanotaanko tätä nyt onnistuneeksi.

Mutta. Olin jo viemässä olohuoneeseen lämpimiä lautasia, kunnes puolivälissä matkaa MUISTIN UNOHTANEENI LAITTAA KAHVIA TULEMAAN. Lausuin jälleen pari valittua sanaa itselleni ja heitin foliot lautasten päälle. Koska eihän sitä nyt VOI aloittaa hienoa brunssia ilman kahvia. No, kahvi tulelle ja uusi yritys.

Seuraavaksi hain samppanjan kylmästä. Avasin pullon ja TIETENKIN SE PIRULAINEN KUOHUI YLI PULLOSTA. Tämä nyt ei syömisen tässä vaiheessa ollut enää mikään yllätys, vaan ihan vaan piste iin päälle. Neljäsosa pullosta meni hukkaan, mutta olipa loput juomasta silti hyvää.

Mutta mitä opimme tästä: yritys hyvä kymmenen ja ihan <3 rakkaudesta <3 yritin parhaani. Pitää muistaa jääkaappimagneetin viisaus jatkossa! :) :) :)

Mites teidän uudenvuoden kokkailut sujuivat? :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...